Nuorisoseuraliikkeen organisaation uudistaminen

Nuorisoseuraliikkeen organisaation uudistaminen

Maassamme toimii yli 700 nuorisoseuraa, joiden yhteenlaskettu jäsenmäärä on yli 54.000. Seurojen toimintaa tukee kaksi valtakunnallista liittoa: Suomen Nuorisoseurojen Liitto ja lasten järjestö Kalevan Nuorten Liitto. SNL:lla on 15 piirijärjestöä ja Kalevan Nuorten Liitolla 13 piirijärjestöä.

Kalevan Nuorten Liiton ja Suomen Nuorisoseurojen Liiton hallitukset asettivat syksyllä 2008 yhteisen organisaatiotyöryhmän, jonka tehtäväksi hallitukset antoivat nykyisen järjestörakenteen toimivuuden arvioinnin ja vaihtoehtoisista organisaatiomalleista esityksen tekemisen.

Työryhmä jätti esityksensä hallituksille syksyllä 2009. Hallitukset ovat asettaneet uudistukselle seuraavan aikataulutavoitteen:

- Vuosi 2010 on asiakokonaisuuteen tutustumisen aikaa
- Vuosi 2011 on päätöksenteon aikaa
- Vuosi 2012 on päätösten toimeenpanon aikaa

Tältä sivulta löydät organisaation uudistamisprosessiin liittyvän taustamateriaalin. Liittojen hallitukset toivovat, että organisaation uudistamisesta käytävässä keskustelussa ovat mukana kaikki nuorisoseuratoimijat ja keskustelua käydään avoimesti eri vaihtoehtoja punniten.

Tervetuloa mukaan keskustelemaan ja yhteistä järjestöämme rakentamaan!